Vercel Logo

Kiitos arvoisa asiakkaamme

Tule kanssamme tekemään auttamisesta arkea - me teemme lahjoituksen ja sinä valitset avustuskohteen!

Avun tarve Suomessa on suuri eikä varoja auttamiseen ole riittävästi. Esimerkiksi MLL:n Lasten ja nuorten auttava puhelin/chat sai viime vuonna 170 000 yhteydenottoa. Vain joka kymmenenteen yhteydenottoon ehdittiin vastata. Operaatio Ruokakassin ruokapisteissä tarve on paikoin kaksinkertaistunut. Apua tarvitaan laajasti monella eri sektorilla.

Vastaanottamallasi lahjoitussetelillä ohjaat tekemämme lahjoituksen omavalintaiseen avustuskohteeseen. Voit ohjata apua lapsille, vanhuksille, paikallisiin ruoka-apupisteisiin tai muuhun apua tarvitsevaan kohteeseen. Valittavissa on useita kansalaisjärjestöjä ja erilaisia avustuskohteita lähes kaksisataa.

Toimi näin:
  1. Syötä saamasi lahjoitustunniste alla olevaan kenttään
  2. Valitse haluamasi kategoria tai selaa kaikkia avustuskohteita
  3. Ohjaa lahjoitus perille

Lämpimin terveisin,

Boomerang

Boomerangin perustivat Ruotsissa vuonna 1976 Kenneth Andram ja Peter Wilton. He halusivat tehdä laadukkaita käyttövaatteita ja saivat suunnitteluun inspiraationsa Skandinavian saaristosta.

Boomerangin vaatteiden muotoilu nojaa yhä tänäänkin voimakkaasti saaristoon: tyrskyävään mereen, auringon paahtamiin rantakallioihin. Alussa Boomerang valmisti vaatteita vain miehille, naisten vaatemallisto lanseerattiin vuonna 1999 ja se oli heti menestys.

Boomerang on luonut käsitteen Skandinavian Preppy. Se tarkoittaa laadukkaista materiaaleista valmistettuja ajattomia vaatteita, ainutlaatuista tyyliä ja muodikkuutta unohtamatta. Boomerangin periaatteisiin kuuluu vaatteiden ajattomuus: kun ostat neuleen tänään, se näyttää yhtä hyvältä vuosien kuluttuakin.

Turun myymälässä on saatavilla Boomerangin naisten-, miesten- ja ylellinen asustemallisto.

Eerikinkatu 17, 20100 Turku / 040 550 3020

http://www.bomestores.fi/

ps. Valitse Sydämellä on järjestökumppanien käytännön rahankeräyksen toimeenpanija. Kaikki lahjoitukset ohjautuvat täysimääräisenä rahankeräyksiin.

Oletko saanut lahjoituskoodin?

Syötä koodi ja valitse kohde
Valitse kohde ja lahjoita undefined€