Vercel Logo

K-Market Ruusu kiittää

Lahjamme Sinulle

Meille on tärkeää tehdä hyvää ja kantaa vastuuta meidän kaikkien yhteisestä hyvinvoinnista, sillä avuntarve myös suomalaisessa yhteiskunnassa on kasvanut odottamattomiin mittoihin. Haluamme kiittää ja osoittaa, että olet meille tärkeä! Kiitoksena yhteistyöstä me teemme lahjoituksen Sinun valitsemallesi hyväntekeväisyyskohteelle.


Lahjoituksella on suuri vaikutus

Hyväntekeväisyysjärjestöjen työ perustuu pääosin vapaaehtoistoimintaan ja tämän takia pienilläkin lahjoituksilla on suuri vaikutus. Esimerkiksi Operaatio Ruokakassille lahjoitettuna vain 10 eurolla saadaan hankittua keskimäärin 200 euron arvosta hävikkiruokaa vähävaraisille. Tekemämme lahjoitus ohjautuu lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.


Terveisin kauppiaasi

Marko Mondolin & Kaisa Lahtovaara-Mondolin
Puistokatu 7, 20100 Turku
www.k-ruoka.fi/kauppa/k-market-ruusu


K-market logo

Oletko saanut lahjoituskoodin?

Syötä koodi ja valitse kohde
Valitse kohde ja lahjoita undefined€