Kiitoksena yhteistyöstä asuntoasioissa, olet vastaanottanut lahjoitussetelin. Setelin avulla ohjaat kiinteistönvälittäjäsi lahjoittaman summan omavalintaiseen ja henkilökohtaisesti tärkeään lahjoituskohteeseen. Tämä on meidän tapamme kertoa, että olet meille tärkeä.
Avuntarve on kasvanut ja kasvaa edelleen, samaan aikaan hyväntekeväisyysjärjestöt kamppailevat rahan riittävyyden kanssa vaikka työ perustuu pääosin vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistyön ansiosta palkkakulut ovat vähäiset ja pienilläkin lahjoituksilla on suuri vaikutus. Esimerkiksi Operaatio Ruokakassille lahjoitettuna vain 10 eurolla saadaan hankittua keskimäärin 200 euron arvosta hävikkiruokaa vähävaraisille.
Kun seuraavan kerran haluat apua kodinvaihtoon liittyen, olethan yhteydessä. Me autamme!
Yliopistonkatu 16, 20100 Turku
010 320 5656
omaankotiin@remax.fi
www.remax.fi/remaxomaankotiin
ps. Ole tarkkana koodin kanssa, numero nolla ja o-kirjain näyttävät samankaltaiselta.
Tilaa uutiskirjeemme