Vercel Logo

X-SEC

Hyvänmielen turvapalvelut - lahjamme Sinulle

Kiitoksena yhteistyöstä, olet vastaanottanut lahjoitussetelin, jonka avulla ohjaat lahjoittamamme summan omavalintaiseen ja Sinulle henkilökohtaisesti tärkeään hyväntekeväisyyskohteeseen. Lahjoitus on maksettu etukäteen - sinun tehtäväsi on vain valita itsellesi mitä kohdetta haluat auttaa.


Tämä on meidän tapamme kertoa, että välitämme sinusta.


Avuntarve kasvaa ja yhteiskunnan haasteet näkyvät työssämme

Tehtävämme on taata Sinun, työntekijöidesi ja asiakkaidesi hyvinvointi ja turvallisuus. Kohtaamme arjen työssä jatkuvasti tilanteita, joissa yhteiskuntamme haasteellinen tilanne nousee näkyviin. Haluammekin osaltamme olla ennaltaehkäisemässä ongelmien juurisyitä ja auttaa resurssiemme mukaan siellä missä apua tarvitaan.


Järjestötoimijoiden vapaaehtoistyön ansiosta pienilläkin lahjoituksilla on merkittävä vaikutus. Esimerkiksi Operaatio Ruokakassille lahjoitettuna vain 10 eurolla saadaan hankittua keskimäärin 200 euron arvosta hävikkiruokaa vähävaraisille. Lahjoitus ohjautuu lyhentämättömänä valitsemallesi kohteella, mikäli jätät kohteen valitsematta ohjautuu lahjoitus etukäteen valitsemallemme avustuskohteelle nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen.


Näin ohjaat lahjoituksen eteenpäin

  • Syötä lahjoitussetelissä oleva koodi sivun alalaidassa olevaan kenttään
  • Valitse hyväntekeväisyysjärjestö ja lahjoituskohde
  • Klikkaa "Lahjoita"

Olemme yhdessä tärkeä lenkki meidän kaikkien yhteisessä hyvinvoinnissa. Lämmin kiitos yhteistyöstä.


Terveisin X-SEC GROUP Oy - hyvänmielen turvapalvelut


Kalevantie 35, 20520 Turku
010 5710 113
info@xsec.fi

Oletko saanut lahjoituskoodin?

Syötä koodi ja valitse kohde
Valitse kohde ja lahjoita undefined€