Vercel Logo

Auttamisesta Arkea mukana Turun Tähden -suurkonsertissa

1 heinäkuuta 2022

Auttamisesta Arkea on mukana tuottamassa Turun kauppatorin avajaisten suurkonserttia ja Turun Tähden -tunnustusten hyväntekeväisyystapahtumaa.

Turun kauppatorin avajaiset vietetään Turun päivän aattona lauantaina 17.9. Avajaisten yhteydessä Turun kaupunki järjestää suurkonsertin, jonka aikana julkistetaan Turun Tähden -tunnustuksen saajat. Tapahtuma rakentuu hyväntekemisen ja positiivisen vaikuttamisen ympärille, sillä sekä uudet tähdet että menneiden vuosien tähdet kukin tulevat ohjaamaan yrityskumppanien tekemät lahjoitukset henkilökohtaisesti merkityksellisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.

Turun Tähden -palkinto on tunnustus, joka myönnetään turkulaisuutta taiteen, viihteen, urheilun ja elinkeinoelämän saralla positiivisella tavalla tunnetuksi tehneelle henkilölle tai ryhmälle. Turun Tähden -palkinnon ehdokkaat on valinnut nimekäs raati ja lopulliset palkinnon saajat valitaan avoimella julkisella äänestyksellä. Voittajat saavat oman Walk of Fame -tähtilaatan Turun katukuvaan. Voit äänestää omia suosikkejasi osoitteessa turuntahden.fi.

Tänä vuonna jaettiin ennakkoon kunniatähti Ilkka Kanervalle. Tiedon tunnustuksesta otti vastaan Elina Kanerva. Postuumisti Ilkka Kanervalle myönnettävä kunniatähti on huomionosoitus elämänmittaisesta työstä Turun ja koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

kuva osiolle Turun tähden suurkonsertti

Avajaisten yhteydessä Turun kaupunki järjestää ilmaisen suurkonsertin, jossa nähdään huikea tähtisikermä. Mukana on Vilperin Perikunta, Tommi Läntinen, Pepe Willberg, Robin Packalen, Finlanders ja Darude.

On upeaa nähdä miten yhdistyy Aurajoen nuorkauppakamarin toimesta jaettavat Turun Tähden -tunnustukset, Turun kauppatorin avajaiset, musiikki ja auttamistyö. Kokonaisuus nivoutuu yhdeksi upeaksi tapahtumakokonaisuudeksi, jossa tehdään roppakaupalla hyvää.

Yhteistyökumppanit

Mielettömät kiitokset niille useille yrityksille, jotka mahdollistavat lahjoittamisen. Tähän mennessä yrityskumppaneita onkin kertynyt jo iso liuta ja lisää tulee edelleen.

Veritas Eläkevakuutus, Autolle.com, LähiTapiola Varsinais-Suomi, Liedon Säästöpankki, BeanBakers, S-Pankki, Sokos Wiklund, UniqAir Oy, Stockmann, Turun Yrittäjät, Kaarinan Trimet, Rakennusvalmiste Oy Forssa, Uniko,Rohkeushyppy, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Foorly, KPMG Finland, Betonilaatta Oy, Eve the Creator, EY, Agnes, Avidly Suomi ja Kesko Oyj.

kuva osiolle Yhteistyökumppanit

Jos haluat mukaan tapahtumaan tai olet kiinnostunut järjestämään omaa hyväntekeväisyyteen liittyvää tapahtumaa, niin ota meihin yhteyttä.

Terveisin,

Ville Mäkilä

Auttamisesta Arkea -palvelun perustaja, toimitusjohtaja

ville@auttamisestaarkea.fi

Valitse kohde ja lahjoita undefined€