Vercel Logo

Tuottava Idea -kilpailun osavoitto

3 syyskuuta 2022

AuttamisestaArkea.fi -lahjoituspalvelu voitti Suomen nuorkauppakamarin järjestämän Tuottava Idea -osakilpailun sarjassa yhteiskunta.

Upeaa nähdä, että tekemällemme työlle nähdään arvostusta ja potentiaalia yhteiskuntamme hyvinvoinnin kehittäjänä. Osakilpailun muita voittajia B -alueella oli start-up sarjassa Dermeco Oy, joka valmistaa biologisia ja ekohajoavia haavasidosmateriaaleja sekä yrityssarjassa Proxion Oy ja liikkuva 5g-laboratorio. Pääsemme etenemään näiden kahden osavoittajan kanssa kansalliseen finaaliin. Finaalissa kilpailee kolme muuta aluetta, joista kustakin on kolme ehdokasta. Kilpailussa eteneminen jo tähän asti on hieno kunnia, josta saadaan olla iloisia ja otettuja.

kuva osiolle Tuottava idea osakilpailuvoitto

Vuonna 1977 aloitettu Tuottava Idea -kilpailu haluaa nostaa esiin uusia liikeideoita sekä korostaa niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä.

kuva osiolle undefined

Haluamme sydämemme pohjasta onnitella kaikkia muita kilpailijoita, jotka finaalissa mukana ovat. Voittajille onkin luvassa huikeita palkintoja, joihin kuuluu mm. logonäkyvyys legendaarisella Nasdaqin jättiscreenillä New Yorkin Times Squarella.

kuva osiolle undefined

Pitäkää peukkuja, voittajat julkistetaan lokakuussa!

Valitse kohde ja lahjoita undefined€