423 kotimaista apua tarvitsevaa kohdetta
Yksi yhteinen päämäärä
Tehdä auttamisesta helppoa ja läpinäkyvää sekä turvata suomalaisten hyvinvointi kestävästi ja oikeudenmukaisesti.
Koko Suomen vastaus kasvavaan avuntarpeeseen
Auttamisesta Arkea on valtakunnallinen lahjoituspalvelu, joka tekee auttamisesta helppoa ja läpinäkyvää siellä missä ihmiset elävät, liikkuvat ja kohtaavat. Tavoitteenamme on turvata suomalaisten hyvinvointi kestävästi ja oikeudenmukaisesti.
Kauttamme jokainen voi auttaa omalla tavallaan: lahjoittamalla suoraan valittuun kohteeseen, antamalla Lahjoituskortin lahjaksi yksityisenä tai yrityksenä tai hankkimalla Sydäntunnuksen kivijalasta. Erityistä on, että autettavan kohteen saa aina valita itse, myös lahjan saaja. Tämä tekee jokaisesta teosta henkilökohtaisen ja aidosti merkityksellisen.
Muutos on meidän kaikkien käsissä
Kun tavaralahjan tilalle valitaan teko, joka auttaa toista, tapahtuu jotakin olennaista. Kuluttaminen saa merkityksen ja lahjasta tulee lupaus paremmasta. Vastaanottaja saa päättää, mihin apu ohjautuu ja juuri siinä piilee sen voima.
Kyse on paljon enemmän kuin hyväntekemisestä. Kyse on valinnasta, joka kertoo arvoista, välittämisestä ja halusta muuttaa Suomea pala kerrallaan.

Elina Kanerva, auttamisen ääni
"Ryhdyin auttamisen ääneksi tuodakseni esille mielenterveysongelmien ennaltaehkäisemistä. Kun itse sairastuin syöpään, olin järkyttynyt. Nyt elämässäni on valoa, kiitos mielenterveystyön."
Valitse lahjoituskohde
Lahjoituskortti ystävälle
Henkilökohtainen ja merkityksellinen lahja, jolla ystäväsi saa itse valita, mihin apu Suomessa ohjautuu.
Tilaa LahjoituskorttiLahjoituskortti yrityksille
Lahjoituskortti vahvistaa yrityksen arvoja, tekee kohtaamisista merkityksellisiä ja tuo vastuullisuuden näkyväksi asiakkaille ja sidosryhmille.
Ota yhteyttäLahjoituskortti ystävälle
Henkilökohtainen ja merkityksellinen lahja, jolla ystäväsi saa itse valita, mihin apu Suomessa ohjautuu.
Tilaa LahjoituskorttiLahjoituskortti yrityksille
Lahjoituskortti vahvistaa yrityksen arvoja, tekee kohtaamisista merkityksellisiä ja tuo vastuullisuuden näkyväksi asiakkaille ja sidosryhmille.
Ota yhteyttä
Uutisia

16. joulukuuta 2025
Elina Kanerva: Kirjeeni suomalaisille

15. joulukuuta 2025
Auttaminen arjessa vahvistuu, kun Sydäntunnus laajenee ketjuliikkeisiin

8. joulukuuta 2025
DS Smith siirtyy konkreettisiin kestävän kehityksen tekoihin Auttamisesta Arkea -järjestelmän kautta
Läpinäkyvä ja luotettava
Luotettava
Järjestöt ohjaavat Auttamisesta Arkean toimintaa hallituksesta ja työryhmistä käsin.
Läpinäkyvä
Lahjoittajana tiedät aina lahjoituksen ja mahdollisen palvelumaksun eivätkä ne ole vaarassa sekoittua keskenään. Jokainen lahjoituseuro ohjautuu valitulle kohteelle.
Valvonta
Toimintaa valvotaan omavalvontajärjestelmän avulla, KHT-tilintarkastajan toimesta ja raportoimalla lahjoitukset Poliisihallitukselle.
Yhteistyössä























