Suomen MS-säätiö

Tue tutkimusta

MS-tautiin ei ole toistaiseksi olemassa parantavaa lääkitystä, eikä harvinaisiin neurologisiin sairauksiin ole sairauden syyhyn vaikuttavaa lääkehoitoa kuin poikkeustapauksissa. Laaja kansainvälinen tutkimus on kuitenkin ottanut merkittäviä askelia sairauksien kulkuun vaikuttavien lääkehoitojen kehittämiseksi. Moni tehokkaaksi osoittautunut hoito on saatu kliiniseen käyttöön myös Suomessa tehdyn kehitystyön ansiosta.
Vuonna 1995 perustettu Suomen MS-säätiö keskittyy erityisesti nuorille tutkijoille ja tutkimusryhmille myönnettäviin apurahoihin, joiden tutkimuskohteena ovat ensisijaisesti multippeliskleroosi tai harvinaiset neurologiset sairaudet.
Julkisen tahon rahoitus erityistutkimukseen on riittämätöntä, joten liike-elämän ja muiden yksityisten antama taloudellinen tuki on erittäin tärkeää. Jokaisella lahjoituksella on merkitystä!
Valitse lahjoitussumma
Min. 5 € lahjoitus. Käsittelykulut 1 €, muu osa rahankeräykseen.
Etsitkö lahjaa, jolla on merkitys?
Lahjoituskortti on lahja, joka kertoo sinusta ja antaa saajan valita itselleen tärkeän hyväntekeväisyyskohteen.
Oletko saanut lahjoituskoodin?
Miten lahjoitukseni auttaa?
Yleinen säätiöltä haettu apurahan suuruus
Esimerkkisummat ovat suuntaa antavia.
487 kotimaista apua tarvitsevaa kohdetta
Yksi yhteinen päämäärä
Tehdä auttamisesta helppoa ja läpinäkyvää sekä turvata suomalaisten hyvinvointi kestävästi ja oikeudenmukaisesti.
Aktivoi Lahjoituskorttisi
Koko Suomen vastaus kasvavaan avuntarpeeseen
Maailma ei kaipaa enää yhtään krääsää. Se kaipaa tekoja. Siksi loimme tavan antaa lahja, joka ei jää hyllyyn. Lahjoituskortti on aineeton lahja, joka auttaa Suomessa. Vastaanottaja valitsee itse itselleen tärkeän hyväntekeväisyyskohteen. 100 % lahjoituksista ohjautuu Suomeen.
Lahjoituskortti yksityishenkilölle
Aineeton lahja, joka kertoo antajastaan.
Lahjoita nyt
Valitse haluamasi kohde ja tee hyvä teko heti.
Yritysten lahjoituskortit
Vastuullinen ja merkityksellinen tapa muistaa asiakkaita ja henkilöstöä.
Sydäntunnus jälleenmyyjille
Tule mukaan valtakunnalliseen auttamisen verkostoon ja myy Sydäntunnusta kivijalkaliikkeessäsi.

Pekka Hyysalo – auttamisen ääni
"Suomen luonto on antanut mulle paljon. Yksin en voi tehdä kaikkea, mutta yhdessä voimme muuttaa suuntaa."
Valitse lahjoituskohde

Uutisia

22. toukokuuta 2026
Y-lehti julkaisi artikkelin Auttamisesta Arkea -tarinasta

19. huhtikuuta 2026
Pekka Hyysalo Auttamisen ääneksi Suomen luonnon puolesta

27 maalikuuta 2026
Lahjoitukset kohdistuvat yhä enemmän paikallisesti
Läpinäkyvä ja luotettava
Luotettava
Järjestöt ohjaavat Auttamisesta Arkean toimintaa hallituksesta ja työryhmistä käsin.
Läpinäkyvä
Lahjoittajana tiedät aina lahjoituksen ja mahdollisen palvelumaksun eivätkä ne ole vaarassa sekoittua keskenään. Jokainen lahjoituseuro ohjautuu valitulle kohteelle.
Valvonta
Toimintaa valvotaan omavalvontajärjestelmän avulla, KHT-tilintarkastajan toimesta ja raportoimalla lahjoitukset Poliisihallitukselle.
Yhteistyössä





















