Kotimaanavun hätäapurahasto

Kotimaanapu

Kotimaanavun hätäapurahasto

Kotimaanapu logo

Lahjoita Kotimaanavun valtakunnalliseen hätäapukeräykseen kaikkein vähävaraisimpien auttamiseksi Suomessa.


Suomessa tälläkin hetkellä jopa joka kuudes ihminen elää köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla. Elämä on sinnittelyä päivästä toiseen toimeentulon rajamailla. Rahat eivät tahdo riittää edes välttämättömimpään, kuten ruokaan tai lääkkeisiin.


Kotimaanapu on olemassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten ja Suomessa asuvien auttamiseksi.


Kotimaanapu auttaa monipuolisesti ja konkreettisesti vaikeuksissa olevia ihmisiä ympäri Suomen. Lahjoitusvaroja käytetään avuntarvitsijoiden auttamiseksi taloudellisesti, tavara- tai ruoka-avun kautta tai muihin välttämättömiin toimiin, joiden avulla vaikeuksissa olevien elämänlaatua voidaan kohentaa.


Kotimaanavun lahjoitukset ohjataan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien auttamistyöhön. Apu menee perille diakoniatyöntekijöiden välittämänä ihmiseltä ihmiselle. Seurakuntien diakoniatyötä tehdään jokaisella paikkakunnalla kotimaassamme. Apua annetaan hädänalaisille syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Lahjoita tälle kohteelle

Rahankeräyslupa: RA/2020/639

Järjestäjä: Kirkkopalvelut ry

Yhteystiedot: 040 513 5206