
Uusi auttamisen väline laajenee valtakunnallisesti – Sydäntunnus tuo järjestöjen tukemisen osaksi arkea
Sydäntunnus on hyväntekeväisyysjärjestöjen yhteinen auttamisen väline, jossa ostaja saa itse valita, mille suomalaiselle järjestölle lahjoitus ohjautuu. Sydäntunnus tuo auttamisen helpoksi ja läpinäkyväksi osaksi arjen kauppakäyntejä ja asiointeja
Lähes sata suomalaista järjestöä on yhdistänyt voimansa Auttamisesta Arkea -lahjoituspalvelun ympärille. Yhteistyö antaa järjestöille tasavertaisen rahoituskanavan hetkellä, jolloin valtion linjaamat noin 140 miljoonan euron leikkaukset uhkaavat kaventaa apua suomalaisilta. Leikkaukset ovat yhteensä noin 30 prosenttia järjestöjen valtionrahoituksesta.
Sydäntunnus toimii monille tutuksi tulleen Roosa Nauhan tavoin, mutta järjestöjen yhteisenä ja ympärivuotisena auttamisen välineenä. Sen erityisyys piilee siinä, että ostaja voi kohdentaa tunnuksen sisältämän 10 euron lahjoituksen itse valitsemalleen hyväntekeväisyyskohteelle paikallisesti tai valtakunnallisesti. Näin jokainen mukana oleva järjestö on tasavertaisessa asemassa, kun tunnuksen ostaja päättää itse kenelle apu ohjautuu.
Nyt Sydäntunnus laajenee kuluttajien saataville useille paikkakunnille yhtä aikaa, kun valtakunnallinen valokuvausliike Star Image ottaa tuotteen valikoimiinsa Turussa, Tampereella, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Helsingissä ja Espoossa.
“Halusimme olla ensimmäisten ketjujen joukossa, sillä Sydäntunnus on konkreettinen ja läpinäkyvä tapa tukea suomalaisia järjestöjä. Sydäntunnus on arvovalinta, jonka me haluamme tarjota asiakkaillemme”, kertoo Star Imagen toimitusjohtaja Samuli Tähtinen.
Elina Kanerva toimii Auttamisesta Arkean ensimmäisenä brändilähettiläänä. Brändilähettiläs vaihtuu kolmen kuukauden välein ja seuraava lähettiläs julkaistaan tammikuussa. Tavoitteena on tuoda esiin apua tarvitsevia sekä heitä tukevien järjestöjen työtä henkilökohtaisten tarinoiden kautta eri puolilta Suomea.
“Paikallisten yrittäjien mukaan lähteminen tekee tästä aidosti koko Suomen yhteisen työn. Sydäntunnus tekee auttamisesta henkilökohtaista, oli kyse omasta teosta tai lahjasta ystävälle. Kun yhä useampi yritys tuo tämän valikoimiinsa, vaikutus näkyy nopeasti suomalaisissa järjestöissä”, sanoo Auttamisesta Arkean toimitusjohtaja Ville Mäkilä.
Kuvassa Star Image Oy:n toimitusjohtaja Samuli Tähtinen.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Samuli Tähtinen, toimitusjohtaja, Star Image | puh. 044 211 4113 | samuli.tahtinen@starimage.fi | www.starimage.fi
Ville Mäkilä, toimitusjohtaja, Auttamisesta Arkea | puh. 044 566 9979 | ville@auttamisestaarkea.fi | www.AuttamisestaArkea.fi
Mediatiedostot: