Lahden diakonialaitos vuosikirja 2022 etukansi
18. heinäkuuta.2023

Auttamisesta Arkea huomioitiin diakonian 150-vuotisjuhlavuoden vuosikirjassa

Auttamisesta Arkea huomioitiin Lahden Diakonialaitoksen vuoden 2022 vuosikirjassa tärkeänä auttamistyötä tekevänä yritystoimijana. Kirjassa on mukana tarinoita merkittävistä suomalaisista vaikuttajista kuten Hesburgerin perustajasta Heikki Salmelasta ja A-lehtien hallituksen puheenjohtajasta Olli-Pekka Lyytikäisestä.


Dila vuosikirja_2022 Auttamisesta Arkea & Ville Mäkilä


Vuosi 2022 oli Suomessa diakonian 150-vuotisjuhlavuosi. Lahden Diakonialaitoksen julkaisemassa vuosikirjassa haluttiin tarkastella diakoniaa ja auttamistyötä ihmisten kokemusten kautta. Julkaisu kokoaa yhteen tarinoita, jotka kuvaavat auttamistyön lähtökohtia, motiiveja ja erilaisia muotoja sekä kertovat ihmisistä niiden taustalla.


Kirkkohistorian dosentti, diakonin ja kasvatustyön yliopettaja Mikko Malkavaaran mukaan diakonia ei ole vain kristillisen uskon innoittamaa auttamistyötä. Kyse on ennen kaikkea ihmisten teoista ja halusta auttaa toisia.


Julkaisussa on reilu toistakymmentä mielenkiintoista ja erilaista tarinaa. Yhdistävänä tekijänä on halu kohdata ja auttaa heikommassa asemassa olevia lähimmäisiä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Kirjassa on hienoja ja innoittavia tarinoita, joissa kukin on saanut oman äänensä. Mukana kirjassa on muun muassa.

● köyhästä työläiskodista ponnistanut Hesburgerin perustaja Heikki Salmela
● A-lehtien omistajasukuun kuuluva hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen
● eduskunnan köyhyystyöryhmän puheenjohtajana toiminut kansanedustaja *
Antero Laukkanen
● teologi
Pekka Simojoki
● Pelastusarmeijan ylisihteeri
Saga Lippo
● seurankuntadiakoni
Joel Vataja
● diakoni
Markku Kukkonen
● Jyväskylän katulähetyksen
Juha Konttinen
● Tampereen Toivontuvan johtaja
Juhani Touronen
● lähetyslentäjä
Janne Ropponen
● diakonia- ja kehitysjohtaja
Anne-Maria Karjalainen

"Olen kiitollinen, että Auttamisesta Arkea huomioitiin näin merkittävässä julkaisussa arvostettujen yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa. Julkaisu on tärkeä osoitus siitä, että me teemme vaikuttavaa työtä yhteiskunnan hyväksi", kertoo palvelun perustaja
Ville Mäkilä**.


“Olemme rakentaneet jotain täysin uutta. Työ on ollut haastavaa, mutta samalla äärimmäisen merkityksellistä. On ollut hienoa nähdä, miten yritykset ovat lähteneet mukaan tekemään hyvää ja kohtaamaan asiakkaita tavalla, joka ohjaa lahjoitukset suoraan avuntarpeessa oleville kohteille”, Mäkilä jatkaa.

Auttamisesta Arkea kokoaa yhteen laajan joukon suomalaisia järjestöjä ja rakentaa uusia tapoja ohjata apua sinne missä sitä tarvitaan. Yksi käytännön ratkaisu on Lahjoituskortti yrityksille, joka toimii vastuullisena ja aineettomana yrityslahjana.

Lahjoituskorttia käytetään perinteisen yrityslahjan tavoin asiakkaiden, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien muistamiseen. Lahjan vastaanottaja saa itse valita itselleen tärkeän hyväntekeväisyyskohteen Suomessa.

Vaihtamalla perinteiset yrityslahjat Lahjoituskorttiin yritys tulee ohjanneeksi liikelahjoihin käytetyt varat suoraan suomalaisten auttamiseen pitkin vuotta. Vastaanottajan oma valinta tekee lahjasta henkilökohtaisen ja mieleenpainuvan samalla kun yritys tuo vastuullisuuden konkreettiseksi osaksi ihmisten kohtaamista.

Lahjoituskortti toimii samalla periaatteella myös yksityishenkilöille. Ystävä-lahjoituskortin voi tilata helposti myös digitaalisena, jolloin lahja saapuu vastaanottajalle heti ja hän voi valita itse haluamansa lahjoituskohteen. Lahjoituskortti on lahja, joka kertoo antajastaan.


Dila vuosikirja 2022 Auttamisesta Arkea kuva 2

Lue myös:

Aineeton lahja ilahduttaa ja auttaa samalla apua tarvitsevaa

Lahjoituskortti – aineeton liikelahja ja vahva bränditeko