
Jarkko Nieminen sai lapsena jotain, mikä ei ole kaikille itsestäänselvyys
Pienen pojan haaveena oli päästä joskus perheensä kanssa katsomaan Wimbledonia. Lopulta Jarkko Nieminen nousi itse tenniksen maailman huipulle ja pelasi lähes 20 vuotta ammattilaisena. Vuosien varrella hän kuitenkin ymmärsi, että yksi hänen elämänsä tärkeimmistä asioista oli jotain aivan muuta kuin urheilumenestys: turvallinen lapsuus, läheisten ihmisten tuki ja mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen. Nyt hän haluaa käyttää omaa tunnettuuttaan niiden lasten ja nuorten puolesta, joille samanlaiset lähtökohdat eivät ole itsestäänselvyys.
Yhden vuoden kokeilusta lähes 20 vuoden ammattilaisura
Jarkko Nieminen on Suomen kaikkien aikojen menestynein tennispelaaja. Lähes 20 vuotta kestäneellä ammattilaisurallaan hän nousi maailmanlistalla parhaimmillaan sijalle 13 ja eteni kolmesti Grand Slam -turnauksen puolivälieriin. Ammattilaisuudesta ei kuitenkaan ollut lapsena edes suurta unelmaa. Lukion jälkeen Nieminen päätti kokeilla vuoden, kuinka pitkälle hänen kykynsä tenniksessä riittäisivät. Yhdestä vuodesta tuli toinen ja lopulta lähes kahden vuosikymmenen mittainen ura, jonka aikana lapsuuden harrastuksesta kasvoi koko elämää kantava intohimo.
Lapsen arvoa ei mitata saavutuksilla
Nieminen kuvailee lapsuuttaan onnelliseksi. Hänellä oli läheiset perhesuhteet, ystäviä ja vanhemmat, jotka tukivat hänen harrastuksiaan ja unelmiaan. Hän ja seitsemän vuotta vanhempi isosisko olivat kiinnostuneita aivan erilaisista asioista. Jarkon intohimo oli urheilu ja erityisesti tennis, kun taas sisko oli kiinnostunut lukemisesta ja kirjallisuudesta. Molemmat kokivat kuitenkin saavansa vanhemmiltaan yhtä paljon kannustusta ja hyväksyntää.
Niemiselle kertoo, ettei hänen arvoaan koskaan mitattu urheilusuoritusten, voittojen tai tappioiden perusteella. Vanhemmille tärkeintä oli nähdä lapsensa onnellisena tekemässä sitä, mistä hän nautti. Tennis vei paljon aikaa ja vaati koko perheeltä panostusta, mutta menestystä ei nostettu perheessä muita asioita tärkeämmäksi. Nieminen kokee, ettei hänen identiteettinsä koskaan rakentunut urheilusaavutusten varaan ja vasta aikuisena hän on ymmärtänyt, kuinka valtava merkitys tällaisella kasvuympäristöllä on ollut hänen elämälleen.
Maailmalla vastaan tuli toinen todellisuus
Nuorena Nieminen alkoi huomata, etteivät kaikilla lapsilla ole samanlaisia lähtökohtia. Kaikilla ei ollut turvallista ja pysyvää kotia tai läheisiä aikuisia, joihin turvautua. Kansainvälinen tennisura avasi näkökulmaa entisestään, kun kilpailumatkat veivät hänet erilaisiin kulttuureihin ja olosuhteisiin ympäri maailmaa. Samalla hän alkoi ymmärtää, ettei hänen oma onnellinen lapsuutensa ollut mikään itsestäänselvyys, vaan jotain, minkä kokemisessa hän oli ollut erityisen onnekas.
Erityisesti Etelä-Afrikka ja Intia jäivät Niemisen mieleen. Hän näki silmänkantamattomiin jatkuvia slummialueita, joiden läheisyydessä saattoi sijaita erittäin vauraita asuinalueita. Joskus ihmisten täysin erilaisia elinolosuhteita erotti vain tie tai konkreettinen muuri. Kokemukset pysäyttivät ja saivat hänet arvostamaan entistä enemmän omaa turvallista kasvuympäristöään. Samalla vahvistui ymmärrys siitä, kuinka erilaisista lähtökohdista ihmiset joutuvat rakentamaan elämäänsä ja tulevaisuuttaan.
Yksi turvallinen aikuinen voi merkitä valtavasti
Nyt Nieminen haluaa nostaa esiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin Auttamisesta Arkea -palvelun Auttamisen äänenä. Auttamisen äänet ovat tunnettuja suomalaisia, jotka käyttävät omaa tarinaansa ja tunnettuuttaan itselleen tärkeiden yhteiskunnallisten asioiden esiin nostamiseen. Niemiselle aihe on henkilökohtaisesti merkityksellinen, sillä hän on ollut jo pitkään mukana OmaKamu ry:n toiminnassa. Järjestö kouluttaa vapaaehtoisia aikuisia ystäviksi lapsille, jotka tarvitsevat elämäänsä lisää turvallisia aikuisia.
Niemistä puhuttelee erityisesti ajatus siitä, että vapaaehtoisen aikuisen ja lapsen välille voi parhaimmillaan syntyä elämänmittainen luottamus- ja ystävyyssuhde. Kaikilla lapsilla ei ole ympärillään riittävää tukiverkostoa, mutta yksi uusi ja luotettava aikuinen voi tuoda lapsen arkeen turvaa, iloa ja uusia mahdollisuuksia. Nieminen haluaa omalla näkyvyydellään lisätä OmaKamu-toiminnan tunnettuutta, innostaa uusia vapaaehtoisia mukaan ja auttaa järjestöä saamaan lisää voimavaroja toimintaansa. Hänelle on tärkeää, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori saisi rinnalleen ihmisiä, joihin voi luottaa.
Jarkko Nieminen, Auttamisen ääni
Nieminen uskoo, että auttamisen pitäisi olla mahdollisimman helppoa ja luonnollinen osa ihmisten arkea. Hän haluaa myös uskoa, että hyvän tekeminen tuottaa iloa paitsi avunsaajalle myös auttajalle. Juuri tätä ajatusta Auttamisesta Arkea pyrkii edistämään tarjoamalla jokaiselle mahdollisuuden osallistua itselleen tärkeän asian tukemiseen. Nieminen esiintyy loppuvuoden ajan myös Auttamisesta Arkea -sydäntunnuspakkauksissa Auttamisen äänenä ja nostaa esiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin merkitystä. Sydäntunnus sisältää 10 euron lahjoituksen, jonka kohteen jokainen voi itse valita yli 500 vaihtoehdosta.
Jarkon tarina muistuttaa, kuinka suuri merkitys lapsuudessa saadulla tuella voi olla koko elämän kannalta. Kaikki eivät voi valita omia lähtökohtiaan, mutta me voimme vaikuttaa siihen, millaista tukea lapset ja nuoret ympärillään saavat. Auttaminen ei aina edellytä suuria tekoja tai erityisiä mahdollisuuksia, vaan joskus tärkeintä on antaa toiselle ihmiselle aikaa ja osoittaa, ettei hän ole yksin. Pienestä kohtaamisesta voi syntyä jotain, jonka vaikutus kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Mikä on Auttamisesta Arkea?
Auttamisesta Arkea on yhteistyössä suomalaisten järjestöjen kanssa rakennettu valtakunnallinen auttamisen järjestelmä, lahjoituspalvelu. Se yhdistää järjestöt, yritykset, yksityishenkilöt ja avunsaajat. Mukana on yli 100 järjestöä ja yli 500 paikallista ja valtakunnallista lahjoituskohdetta. Tavoitteena on tehdä lahjoittamisesta helppoa ja läpinäkyvää sekä osaltaan paikata järjestöjen vähenevää julkista rahoitusta tilanteessa, jossa avuntarve kasvaa.
Mikä on OmaKamu?
OmaKamu ry on vuonna 2013 perustettu uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka kouluttaa vapaaehtoisia aikuisia lasten kavereiksi eli Kamuiksi. Vuonna 2025 OmaKamu-toiminnassa oli valtakunnallisesti 281 lapsen ja vapaaehtoisen aikuisen muodostamaa Kamu-paria. OmaKamu ry koordinoi toimintaa pääkaupunkiseudulla. Yhteistyössä kumppanijärjestöjen kanssa OmaKamu-toimintaa toteutetaan Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Oulussa. www.omakamu.fi