21. heinäkuuta 2025

Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee rinnalleen luotettavan aikuisen - OmaKamu ry yhdistää lapsen ja vapaaehtoisen

Suomessa on satoja yksinäisyyttä kokevia lapsia ja nuoria. Yksinäisyyteen saattavat ajaa esimerkiksi muutto uudelle paikkakunnalle, vaikeus sopeutua kouluympäristöön tai vanhemman menetys. Suhde sitoutuneen aikuisen kanssa tarjoaa lapselle turvaa, tulevaisuudenuskoa sekä parhaimmillaan kokemuksen ystävyydestä. OmaKamu ry yhdistää seuraa kaipaavan lapsen ja vapaaehtoisen aikuisen, joka kuuntelee, kohtaa ja on aidosti läsnä lapsen elämässä.


Kamusuhteet ovat parantaneet perheiden hyvinvointia


Lapsi ja aikuinen muodostavat yhdessä Kamuparin, joka tapaa säännöllisesti. Yhteinen aika voi olla ulkoilua, urheilua, leikkimistä, leipomista tai esimerkiksi ihan vain juttelua. Lapsen elämälle tapaamiset tarjoavat suuntaa. Tämän vuoden aikana pääkaupunkiseudulla on ollut 157 kamu-suhdetta.


“Perheet kertovat Kamu-suhteen tuoneen lapselle iloa, vähentäneen yksinäisyyden kokemusta, vahvistaneen itseluottamusta ja vaikuttaneen positiivisesti koko perheen hyvinvointiin”, kertoo OmaKamu ry:n toiminnanohjaaja Hanna Karosto.


OmaKamu järjestää Kamupareille myös yhteisiä tapahtumia, joiden ansiosta moni lapsi ja nuori pääsee osallistumaan sellaisiin aktiviteetteihin, joita perheen taloudellinen tilanne ei muutoin mahdollistaisi.


Yhteistyöllä pyrimme turvaamaan tärkeää työtä


Kolmannen sektorin toimijoihin kohdistuvat leikkaukset ja rahoituksen epävarmuus koettelevat useiden sote-alan toimijoiden rinnalla myös OmaKamun toimintaa.


"Tarve aikuiskavereille on valtava. Meillä on pitkä jono lapsia, jotka odottavat omaa Kamu-pariaan. Lahjoitukset ovat elintärkeitä, jotta voimme jatkaa tätä työtä myös tulevaisuudessa", jatkaa Karosto.


“Auttamisesta Arkea haluaa tukea OmaKamun tekemää työtä. Haluamme varmistaa, että yksikään lapsi ei jää yksin sen vuoksi, että varat eivät riitä”, sanoo Auttamisesta Arkea -toimitusjohtaja Ville Mäkilä.


Näin sinä voit tukea OmaKamu ry:n toimintaa kauttamme


Voit lahjoittaa suoraan, antaa lahjoituskortin lahjaksi ystävälle ja hankkia vaikkapa sydäntunnuksen kivijalkakaupassa ja ohjata näin pienen lahjoituksen OmaKamu ry:n toimintaan. Tilaa lahjoituskortti täältä. Kauttamme pystyt tukemaan turvallisia ja merkityksellisiä Kamu-suhteita pienelläkin summalla. 20 euron suuruisella lahjoituksella yksi Kamu-pari pääsee osallistumaan yhteiseen tapahtumaan tai retkeen.