7. heinäkuuta 2025

Rahoitusleikkaukset uhkaavat Aseman Lasten tekemää työtä – yhteistyöllä etsimme ratkaisua

Auttamisesta Arkea on aloittanut yhteistyön lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävän Aseman Lapset ry:n kanssa. Yhteistyön tavoitteena on lisätä Aseman Lapsille ohjautuvien lahjoitusten määrää ja siten tukea ja edistää järjestön tekemää työtä.


“Vuoden 2024 aikana kohtaamisia lasten ja nuorten kanssa kertyi lähes 100 000. Pureudumme mm. nuorten jengiytymiseen ja rikoksilla oireilevien nuorten mutkikkaisiin tilanteisiin. Ratkomme myös esimerkiksi pitkittyneitä koulukiusaamistapauksia”, kertoo Aseman Lapsien varainhankintakoordinaattori Inka Talvitie.


Aseman Lapset toimivat Suomessa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, Turussa, Oulussa, Savonlinnassa sekä Kajaanissa ja Laitilassa.


Julkisen rahoituksen leikkaukset iskevät nuoriin


Järjestön rahoitus koostuu STEA:n sekä muiden julkisten toimijoiden tuesta. Yksityistahojen lahjoitukset kattavat noin 20% toiminnasta. Tällä hetkellä järjestön taloudellinen tilanne on haastava, minkä lisäksi erilaiset nuoria koskevat ilmiöt nostavat päätään uudenlaisilla tavoilla.


“Aseman Lapset ei ole millään muotoa immuuni julkisten rahoitusten leikkauksille. Siksi järjestö enenevässä määrin kääntyy yritysten ja yksityislahjoittajien puoleen, jotta vastaisuudessakin voidaan auttaa ja tukea lapsia ja nuoria jotka tarvitsevat apua. Nuorilla on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi, sekä halu keskustella aikuisten kanssa. Se näkyy toiminnassamme joka päivä”, Talvitie kertoo.


Elintärkeän työn jatko vaakalaudalla


Tarpeelliseksi todettujen työmuotojen jatko on vaakalaudalla, kun rahoitukset päättyy tänä ja ensi vuonna. Yhteistyöllä pyrimme lisäämään uusia rahoituksen muotoja ja lisäämään Aseman Lapsille kohdistuvien yksityis- ja yrityslahjoitusten määrää, jotta työ saisi mahdollisuuden jatkua.


“Yhä useampi STEA:n tukema toiminto tarvitsee myös varainhankinnan tuottoja toiminnan kulujen kattamiseen. Auttamisesta Arkea on nerokas keksintö yhdistää tukea tarvitsevat, auttamisesta kiinnostuneet sekä vastuulliset yritykset. Nuorilla on valtava aikuisten nälkä ja tukea tarvitaan monissa eri muodoissa sekä suoraan varsinaisille kohderyhmille että vapaaehtoisille ja ammattilaisille, jotka nuorten kanssa työskentelevät”, Talvitie kertoo.


“Jos me emme nyt tue näitä nuoria, kuka tekee sen? Jokainen kadulla yksin harhaileva nuori heijastaa yhteiskuntaa, joka ei kykene kannattelemaan heitä. Tämä yhteistyö on askel oikeaan suuntaan ja sen tarkoitus on vahvistaa nuorten asemaa ja muistuttaa, etteivät he ole yksin”, sanoo Auttamisesta Arkean toimitusjohtaja Ville Mäkilä.


Näin sinä voi tukea Aseman Lasten toimintaa kauttamme


Voit ohjata lahjoituskortin tai sydäntunnuksen kautta tehtävän lahjoituksesi Aseman Lapset ry:n toimintaan. Tilaa Lahjoituskortti täältä. Kauttamme pystyt tukemaan seuraavia kohteita:


Kitketään koulukiusaaminen yhdessä


Nuorten rikos- ja päihdekierteiden ehkäisy


Nuorten syrjäytymisen ehkäisy


Syrjäytymisen ehkäisy tunnetaidoilla


Vain 20 euron lahjoituksella mahdollistat nuorelle tunnin luottamuksellista keskusteluaikaa aikuisen kanssa ja 50 eurolla esimerkiksi ryhmätapaamisen vankilassa tai tutkintavankeudessa oleville nuorille.