
Ruoka-avun tarve on kasvanut
Jonossa satoja ihmisiä, kymmeniä lastenrattaita ja liikuntarajoitteisia. Jaossa on kauppojen hävikkiruokaa ja kauppojen lahjoituksia. Punalaputettuja tuotteita, hedelmiä ja leipää. Tarve ruoka-avulle on valtava. Kolmas sektori, järjestöt, kuten Operaatio Ruokakassi, tekevät korvaamatonta ja elintärkeää työtä. Kun järjestöiltä leikataan, myös tämän työn rahoitus vähenee. Se tarkoittaa käytännössä vähemmän resursseja, vähemmän toimia ja vähemmän apua. Enemmän nälkäisiä ihmisiä.
Vierailimme Turun Katulähetyksen ruoka-avussa. Seurasimme valmistelutöitä ja kysyimme, mistä on kysymys. Saimme yleiskuvan siitä, mistä ruoka saadaan ja ketkä ruokaa hakevat.
“Jaamme ruokaa, joka tulee kouluista, operaatio ruokakassilta ja kaupoilta. Maanantaisin tulevat lapsiperheet, liikuntarajoitteiset ja muut hakijat. Keskiviikkoisin ja perjantaisin tulevat kaikki. Ihmisiä käy noin kaksi ja puoli sataa päivässä, eli reilut 750 viikossa. Lisäksi on kouluruoan hakijat, heitä on vähän runsas 200 viikossa”, kertoo Turun katulähetyksen sihteeri Jaana Yrjälä.
Tarve kasvaa - samalla resurssit pienenevät
Tarve ruoka-avun kautta jaettavalle ruoalle on suuri. Lähiaikoina avun tarve on vain kasvanut.
“Avuntarvitsijoita on paljon. Ennen kävi noin 180 ihmistä päivässä. Ihmisten määrä kasvaa koko ajan”, Yrjälä sanoo.
Järjestöt eivät pysty auttamaan yksin, kun julkisen puolen rahoitusta leikataan. Ruoka on ihmisen perustarve ja sen saanti tulisi turvata - pienelläkin lahjoituksella sinä pystyt auttamaan.
”Ruoka-apu on monelle ihmiselle elinehto. Tarve kasvaa koko ajan, mutta samaan aikaan resurssit pienenevät, kun hävikkiruokaa on saatavilla vähemmän ja rahoitus on uhattuna. Tämä näkyy suoraan siinä, että jaettavaa ruokaa on vähemmän, vaikka jonot kasvavat”, sanoo Operaatio Ruokakassin toiminnanjohtaja Julia Lastunen.
Näin sinä voit tukea Operaatio ruokakassin toimintaa kauttamme
Voit lahjoittaa suoraan, antaa lahjoituskortin lahjaksi ystävälle ja hankkia vaikkapa sydäntunnuksen kivijalkakaupasta ja ohjata näin pienen lahjoituksen Operaatio ruokakassin toimintaan. Tilaa lahjoituskortti täältä. Kauttamme pystyt tukemaan esimerkiksi itseäsi lähimpänä olevan ruokakassijaon toimintaa ja auttamaan lähellä itseäsi ja omaa arkeasi. Esimerkiksi Turun Katulähetyksen jakamaa apua pystyt tukemaan lahjoittamalla Läntisen Pitkäkadun ruokajakoon. Neljällä eurolla mahdollistat ruokakassin kahdelle vähävaraiselle ja 20 eurolla mahdollistat kymmenen ruokakassia.