Ville Mäkilä ja Peter Sarlin
15. marraskuuta 2025

Turun Kehittäjä 2025 Peter Sarlin ja kunniamaininta Auttamisesta Arkealle

Kaupungit rakentuvat ihmisistä ja toimijoista, jotka uskaltavat haastaa vanhaa ja luoda uusia mahdollisuuksia. Siksi Turun Kehittäjä -tunnustus on yksi merkityksellisimmistä huomionosoituksista suomalaisessa kaupunkikehittämisessä. Se on vuodesta 1988 alkaen myönnetty tahoille, jotka ovat lisänneet elinkeinoelämän ja yhteiskunnan välistä yhteistyötä ja vaikuttaneet myönteisesti Turun kehittymiseen.


Tänä vuonna teema oli Tulevaisuudentekijät

Sillä haluttiin nostaa esiin tekijöitä ja tekoja, joiden vaikutus ulottuu tätä päivää pidemmälle ja luo edellytyksiä vahvalle ja elinvoimaiselle Turulle myös tulevaisuudessa.


Finaalissa nähtiin viisi erilaista ja ansioitunutta toimijaa: Auttamisesta Arkea valtakunnallinen järjestöjen yhteinen auttamisen järjestelmä, tekoälyosaamisen kansainvälinen edelläkävijä Peter Sarlin, kaupunkikehityksen pitkäjänteinen toimija Turun Teknologiakiinteistöt, kulttuurin uudistaja Taiteentalo sekä suomalaisen terveydenhuollon vaikuttaja ja lääkäritalo Pulssin perustaja Sakari Alhopuro.


Heidän työnsä ja vaikutuksensa ovat erilaisia – osa globaaleja ja osa paikallisia. Juuri tämä monimuotoisuus kertoo siitä, miten monella tavalla tulevaisuutta voidaan rakentaa.


Kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna Peter Sarlin. Hänen työnsä tekoälyn parissa on avannut suomalaiselle osaamiselle ovia, jotka ulottuvat Euroopasta Yhdysvaltoihin ja globaaleille markkinoille. Lämpimät onnittelut hänelle, valinta osui oikeaan.


Kiitämme myös kilpailun järjestäjää, Turun Nuorkauppakamaria, joka on vuosikymmenten ajan nostanut esiin tekijöitä, jotka vahvistavat Turun elinvoimaa ja yhteistyötä. Tunnustuksen perinne syntyy siitä, että näette muutoksentekijät ajoissa ja annatte heille näkyvyyttä.


Auttamisesta Arkea sai tänä vuonna kunniamaininnan.

Toimitusjohtaja Ville Mäkilä vastaanotti tunnustuksen finaalitilaisuudessa. Tämä oli hetki, joka muistutti siitä, miksi tätä työtä tehdään.

Kunniamaininta on tunnustus järjestelmälle, jonka olemme rakentaneet yhdessä järjestöjen kanssa. Järjestelmälle, joka yhdistää auttajat ja avunsaajat tavalla, jota Suomessa ei ole ennen ollut. Olemme vasta alussa, mutta kaikki edellytykset todelliselle muutokselle ovat olemassa: laaja suomalainen järjestöyhteistyö, läpinäkyvä toimintamalli ja selkeä visio siitä, miten auttamisesta tehdään arkea siellä missä ihmiset elävät, liikkuvat ja kohtaavat.


Tämä tunnustus ei ole päätepiste. Se on viesti siitä, että suunta on oikea ja potentiaali on valtava. Me jatkamme työtä sen puolesta että apu tavoittaa jokaisen joka sitä tarvitsee. Yhdessä. Valinta kerrallaan.