Surunauha

Tukea itsemurhamenetyksen jälkeen

Kun lahjoitat vertaistukitoimintaan, tuet itsemurhamenetyksen kokeneen ihmisen selviytymistä elämässä eteenpäin ja olet myös ehkäisemässä uusia itsemurhia. Vuonna 2023 kohtasimme lähes kahdeksansataa läheistä vertaistukiryhmissä, yksilötukisuhteissa, verkkotuessa ja tapahtumissa. Palautteen mukaan Surunauhan vertaistuki on onnistunut lisäämään läheisten toiveikkuutta, parantamaan vointia ja voimavaroja sekä vähentämään yksinäisyyden tunteita menetyskokemuksen jälkeen. Toimintamme on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta ja toimintamme on avointa kaikille jota itsemurhamenetys koskettaa.
Lahjoita ja ole antamassa toivoa läheisille raskaan menetyksen jälkeen. Lahjoitus ohjataan vertaistukitoiminnan muotoihin valtakunnallisesti.
Valitse lahjoitussumma
Min. 5 € lahjoitus. Käsittelykulut 1 €, muu osa rahankeräykseen.
Etsitkö lahjaa, jolla on merkitys?
Lahjoituskortti on lahja, joka kertoo sinusta ja antaa saajan valita itselleen tärkeän hyväntekeväisyyskohteen.
Oletko saanut lahjoituskoodin?
Miten lahjoitukseni auttaa?
Lapsensa menettänyt vanhempi saa henkilökohtaista vertaistukea koulutetulta vertaistukijalta.
Itsemurhamenetyksen kokenut löytää toivoa ja keinoja jatkaa elämää eteenpäin verkkoryhmän tuen avulla.
Traumaattisen menetyksen kokenut saa keinoja hyvinvointiin taideterapeuttisten ryhmien avulla.
Esimerkkisummat ovat suuntaa antavia.
Järjestön muita lahjoituskohteita
486 kotimaista apua tarvitsevaa kohdetta
Yksi yhteinen päämäärä
Tehdä auttamisesta helppoa ja läpinäkyvää sekä turvata suomalaisten hyvinvointi kestävästi ja oikeudenmukaisesti.
Aktivoi Lahjoituskorttisi
Koko Suomen vastaus kasvavaan avuntarpeeseen
Maailma ei kaipaa enää yhtään krääsää. Se kaipaa tekoja. Siksi loimme tavan antaa lahja, joka ei jää hyllyyn. Lahjoituskortti on aineeton lahja, joka auttaa Suomessa. Vastaanottaja valitsee itse itselleen tärkeän hyväntekeväisyyskohteen. 100 % lahjoituksista ohjautuu Suomeen.
Lahjoituskortti yksityishenkilölle
Aineeton lahja, joka kertoo antajastaan.
Lahjoita nyt
Valitse haluamasi kohde ja tee hyvä teko heti.
Yritysten lahjoituskortit
Vastuullinen ja merkityksellinen tapa muistaa asiakkaita ja henkilöstöä.
Sydäntunnus jälleenmyyjille
Tule mukaan valtakunnalliseen auttamisen verkostoon ja myy Sydäntunnusta kivijalkaliikkeessäsi.

Pekka Hyysalo – auttamisen ääni
"Suomen luonto on antanut mulle paljon. Yksin en voi tehdä kaikkea, mutta yhdessä voimme muuttaa suuntaa."
Valitse lahjoituskohde

Uutisia

19. huhtikuuta 2026
Pekka Hyysalo Auttamisen ääneksi Suomen luonnon puolesta

27 maalikuuta 2026
Lahjoitukset kohdistuvat yhä enemmän paikallisesti

26. maaliskuuta 2026
Yli 100 järjestöä Auttamisesta Arkea yhteistyössä
Läpinäkyvä ja luotettava
Luotettava
Järjestöt ohjaavat Auttamisesta Arkean toimintaa hallituksesta ja työryhmistä käsin.
Läpinäkyvä
Lahjoittajana tiedät aina lahjoituksen ja mahdollisen palvelumaksun eivätkä ne ole vaarassa sekoittua keskenään. Jokainen lahjoituseuro ohjautuu valitulle kohteelle.
Valvonta
Toimintaa valvotaan omavalvontajärjestelmän avulla, KHT-tilintarkastajan toimesta ja raportoimalla lahjoitukset Poliisihallitukselle.
Yhteistyössä






















