
Järjestöleikkaukset pakottavat etsimään uusia ratkaisuja – OmaKamu ja Auttamisesta Arkea yhdistävät voimansa lasten tueksi
MEDIATIEDOTE
julkaisuvapaa 22.7.2025
Järjestöleikkaukset ja talouden kiristyminen ajavat suomalaisia sote-alan järjestöjä ahtaalle. Lasten ja nuorten aikuiskaveritoimintaa tukeva OmaKamu ry ja valtakunnallinen auttamisen järjestelmä Auttamisesta Arkea aloittivat yhteistyön, jonka tavoitteena on kasvattaa lahjoitusten määrää. Yhteistyön avulla halutaan turvata OmaKamun toiminnan jatkuvuus ja vastata kasvavaan avuntarpeeseen.
OmaKamu mahdollistaa lapselle tai nuorelle aitoja, turvallisia ja merkityksellisiä ihmissuhteita aikuisen kanssa. Kamu-parit tapaavat säännöllisesti ja yhteinen aika voi olla esimerkiksi ulkoilua, urheilua, leikkimistä, leipomista tai vain juttelua. Yhteistä on aikuisen aito läsnäolo ja kiinnostus.
“Tarve aikuiskavereille on suurta ja meillä on iso liuta lapsia odottamassa omaa vapaaehtoista aikuistaan. Kuten muillakin sote-alan järjestöillä, niin myös meillä, vallitsevat talousleikkaukset haastavat ja etsimme koko ajan uusia rahoituskanavia, jotta voisimme mahdollistaa työmme jatkon myös tulevaisuudessa”, kertoo OmaKamu ry:n toiminnanohjaaja Hanna Karosto.
OmaKamu järjestää myös yhteisiä tapahtumia, joiden ansiosta moni lapsi ja nuori pääsee osallistumaan harrastuksiin, joihin perheen taloudellinen tilanne ei muutoin antaisi mahdollisuutta.
"Perheet kertovat Kamu-suhteen tuoneen lapselle iloa, vähentäneen yksinäisyyden kokemusta, vahvistaneen itseluottamusta ja vaikuttaneen positiivisesti koko perheen hyvinvointiin. Pääkaupunkiseudulla meillä on tänä vuonna ollut 157 Kamu-suhdetta", jatkaa Karosto.
Lahjoituksille ennennäkemätön mahdollisuus: KVL:n päätös muuttaa pelin henkeä
Keskusverolautakunta linjasi alkuvuonna 2025, että Auttamisesta Arkean kautta tehtävät lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia mainosmenoja. Tämä on historiallinen päätös, jota on tavoiteltu Suomessa vuosikymmeniä. Nyt ratkaisu on lainvoimainen.
“Jokainen lapsi tarvitsee rinnalleen turvallisen aikuisen. OmaKamu tekee tässä yhteiskunnallisesti välttämätöntä työtä, jota on syytä tukea kaikin keinoin. Keskusverolautakunnan ratkaisu on tärkeä linjanveto, joka voi parhaimmillaan muuttaa suomalaisen yrityslahjoittamisen kulttuuria. Nyt kun lahjoittaminen Auttamisesta Arkean kautta voidaan katsoa markkinoinnin yhteydessä tehtäväksi teoksi, insentiivi yrityksille lahjoittaa on merkittävästi suurempi”, sanoo Auttamisesta Arkea -toimitusjohtaja Ville Mäkilä.
Auttamisesta Arkea – järjestöjen välinen auttamisyhteistyö
Auttamisesta Arkea on valtakunnallinen auttamisen järjestelmä, joka yhdistää auttajat ja avunsaajat tekemällä kotimaisten järjestöjen tukemisesta helppoa ja läpinäkyvää yhdessä järjestöjen kanssa. Yhteistyössä on mukana satoja suomalaisia lahjoituskohteita sosiaali-, terveys-, nuoriso-, eläin-, ympäristö- ja pelastusalalta sekä urheiluseuroista.
Lisätietoja
Hanna Karosto, toiminnanohjaaja, OmaKamu ry
puh. 0503788866 | hanna.karosto@omakamu.fi | www.omakamu.fi
Ville Mäkilä, toimitusjohtaja, Auttamisesta Arkea
puh. 044 566 9979 | ville@auttamisestaarkea.fi | www.Auttamisesta Arkea.fi
Linkit ja materiaalit:
1️⃣ Linkki tiedotteeseen verkossa tässä
2️⃣ Auttamisesta Arkea painokelpoinen logo
3️⃣ Auttamisesta Arkea verkkologo
6️⃣ Mediakuva